Aloitus.Samurai.Bushido.Aseita.Haarniskat.Kuuluisuuksia.Historiaa.Sanasto.Ajankohtaista.Galleria.Vieraskirja


Yleistä

Kun ylimykset palkkasivat ninjoja, he käyttivät heitä yleensä salamyhkäisiin töihin, jotka pitivät sisällään muun muassa salamurhia ja vakoilua heitä käytettiin myös jopa henkivartijoina tai 'anti-ninja ninjoina'. Nimitys "ninja" on kuitenkin kohtalaisen uusi nimitys näille sotureille. Vanhempia nimityksiä ninjasta ovat esimerkiksi "Shinobi" & "Suppa".

Ninjat tunnetaan mustasta asustaan, jota he eivät itseasiassa käyttäneet kovinkaan usein, jos koskaan! Itseasiassa ninjojen on sanottu käyttäneen ennemminkin ruskeita, sinisiä tai jopa punaisia asusteita. sitä käytettiin ehkä enemmän yö tehtävissä, joissa musta asu sopeutui hyvin yön varjoihin. Ninjat käyttivät useimmin valepukua, pukeutuen vaikka munkeiksi tai ronineiksi. Heistä ei pidetty ja heitä pelättiin, ainakin ylimysten joukoissa, tästä syystä heitä ei kohdeltu inhimillisesti mikäli jäivät kiinni, sen vuoksi ninjat mielummin tappoivat itsensä kuin jäivät kiinni.

Kehitys

Ninjojen 'yleisesti' harjoittamaa taistelu tyyliä kutsutaan nimellä "Ninjutsu". Tosin tuo termi on jätetty pois Hollywoodin suurimman osan karmeiden elokuva tuotosten takia. Nykyisin tuo taistelutyylialue tunnetaan paremmin lyhyesti nimellä "Bujinkan", jota sitäkään ei voida nykyään suoraan liittää ninjojen taistelutyyleihin. Tämä ei kuitenkaan ollut ainut taistelusuuntaus jota ninjat käyttivät se on vain yleisimpään tietoon noussut sellainen.


Ninjat erikoistuivat erilaisiin taitoihin, jotka sitten siirtyivät suvussa eteenpäin, pojalta pojalle, ja silloinkin varovaisissa määrin, jottei ulkopuoliset päässeet käsiksi näihin taitoihin.

Koulutus heillä alkoi jo lapsena, leikit joita ninja sukujen lapset leikkivät oli suunniteltu niin, että ne valmensivat lapsia taistelutaitoihin ja muihin heidän aikuistuessaan tarvitsemiin taitoihin, vihollisen välttelystä taitavaan piiloutumiseen. Tämä koski sekä tyttö, että poika lapsia.

Tyttöjen aikuistuessa kun heidän naisellisuutensa tuli paremmin esille, ja heidän valmennuksensa muuttui. Tytöille alettii opettamaan viettelyn taitoja, jotta he saisivat mahdollisen kohteensa hiljaisesti pois päiviltä.

Nuorille ninjaoppilaille opetettiin ainakin neljän aseen taitava käyttötaito. Varhaisvalmennus alkoi viidellä perustaidolla: tasapainolla, notkeudella, lihasvoimalla, kunnolla ja eritystaidoilla. Viimeiseksi mainittu teki ninjasta ninjan. Nämä harjoitukset aloitettiin nuoressa iässä, koska silloin kehon nivelsiteet ja luut eivät olleet yhtä kehittyneet kuin aikuisella vaan joustivat ja olivat pehmeämpiä, tämän vuoksi pystyi harjaannuttamaan eri nivelten sijoiltaan kääntämistä, joka taas oli omiaan karkuun pääsemisessä, kun oli köytettynä tai vastaavaa.

Ninjan koulutukseen kuului myös hyvin vahva henkinen kasvatus, koska heidän tuli hallita itsensä hyvin hankalissa tilanteissa. Vihollisen lähestyessä piilopaikkaa tai nukkuvan vihollisjoukon keskellä kävellessä sydän ei saanut hakata jännityksestä, vaan tuli pysyä hyvin rauhallisena, jottei vihollinen havaitsisi häntä. Ja piilopaikoissa joutui joskus pysymään hyvinkin pitkiä aikoja.

Hengityksen hallitseminenkin oli myös yllä olevissa tilanteissa suotavaa sekä sukeltaessa, puhutaan että ninjat pystyivät olemaan veden alla jopa neljä minuttia. Pidempiä aikoja veden alla vietettäessä ninjat saattoivat käyttää myös erilaisia ilmatiiviitä pusseja joissa oli ilmaa ja sieltä sitä sai aina kun henki alkoi loppua.

Näiden ja muiden lukuisien taitojen ohella ninjat koulutettiin taitavaan eränkäyntiin, jälkien seuraamiseen ja luonnossa selviytymiseen. He taitoivat myös myrkyt, vasta-aineet ja yrtit.

Historiaa

Sanotaan että ninjojen taistelutekniikka tuli alunperin Kiinasta. Sun Tzun "Art of War" - sotimisen taidon - kirjan mukana, tosin tuon kirjan tekniikoita käyttivät samuraitkin joissain taisteluissaan, mutta samurait luokitellaan silti täysin japanilaisiksi. Luultavammin Kiinasta tuli erilaisia taitoja vaeltelevien munkkien mukana.

Igan ja Kogan seudut tunnetaan ninjoista, jossa heidä sukunsa laajemmissa määrin majailivat.

Historian painokset eivät paljoa kerro ninjoista, mutta niitäkin löytyy. Hypätäänpä vaikka 1182 luvulle Heike Monogatari painokseen joka dokumentoi taistelun Tairan ja Minamoton klaanin kesken. Pari samuraita hiipivät salaa ja huomaamatta vihollisten tukikohtaan. Mutta vaikka näihin aikoihin Sun Tzun kirja on ollut kirjahyllyissä jo vuosia, nämä samurait eivät näyttäneet olleen sitä lukeneet, koska heti tultuaan perille samurait huutavat haasteen vastustajilleen kaikeasta pimennosta ja heidät tapetaan. Ninja tyylinen sisään tulo mutta asia ei ole ihan vielä perillä.

Seuraavaksi hyppäämme muutamia satoja vuosia eteenpäin vuoteen 1360 jolloin tuli kirja joka viittasi takaisin vuoteen 1338, jolloin painoksen mukaan ensimmäisen kerran historiassa mainitaan ninjat. Mutta nämä ninjat eivät pääse pitkälle vaan heidät tapetaan viimeiseen mieheen. Tämän jälkeen ninjat alakavat tekemään omaa historiaansa, ja heistä kirjoitetaan enemmän.

Sengoku jidai, sisällis-sodat raivoavat pitkin Japania. Tänä aikana ninjat tekevät ehkäpä eniten merkintöjä historiaansa, enimmäkseen edellä mainituilla Igan ja Kogan seuduilla.

Erilaisia päiviltä ottamisen taktiikoita

Ninjojen sodankäynnintaito poikkeaa samuraiden sodankäynnistä siten, ettei kunniallisella taistelulla ollut juuri sijaa, ninjat käyttivät kaikki keinot kunhan saivat vihollisensa hengiltä, eli lopputulos pyhittää keinot, kuten on suurin piirtein kaikkien muiden maiden välisissä kahakoissa ollutkin tapana. Tämän takia ninjoja palkattiin erilaisiin ns. likaisiin tehtäviin, koska samurait eivät voineet niitä tehdä kunniallisuuskäsitteensä vuoksi.

Eniten ninjat ovat tunnettuja salamurhista. Ninjoja palkattiin murhaamaan vihollisen päämiehiä tai muuten vain suuria henkilöitä, miksei pienempiäkin. Ninjojen vuoksi suuret ruhtinaat seisoivat varpaillaan odottaen, että jossain vaiheessa joku näistä ninjoista tulisi ja salamurhaisi heidät. Mutta silti pieni osa historiaan kirjoitetuista suurista salamurhista oli ninjojen työtä. Vähän samaan tyyliin, kuin nykyaikana ihmiset pelkäävät että joku tuntematon jolla on huono päivä hyökkää jostain ja tappaa hänet, mutta lehtien artikkeleista huomaa, että useimmat murhat tapahtuvat kuitenkin niiden ihmisten toimesta jotka on tuttuja.

Ninjat odottivat mielummin hetkeä jolloin murhattava olisi poissa kotikentiltään ja seurasivat milloin vartiointi olisi heikoimmillaan, jotta saivat työnsa varmemmin tehtyä. Yksi tyyli oli maata taistelukentällä 'kuolleena' ja kun kohde kulkee ohi, hyökätä tämän kimppuun, kuin salama kirkkaalta taivaalta. Aseina salamurhissa kävi mieluiten jouset, koska juuri vartioinnin takia ylimyksiä oli vaika päästä tappamaan lähietäisyydeltä, tai tosiaan myöhemmin 1500 luvun kieppeillä tulleet ampuma-aseet.

Ruoan myrkyttäminen oli myös yksi käytetty tapa. Tämä tosin vaati sitä, että ninjan täytyi soluttautua kokiksi tai muuksi palvelijaksi, jonka täytyi olla erittäin vaikeaa ellei mahdotonta, koska palvelijat yleensä valittiin tarkasti.

Henkivartioina ninjat käyttivät yleensä valepukua, pukeutuen esimerkiksi ylimysten palvelijoiksi.

Anti-ninja ninjat tunnettiin nimellä "Kusa", joka tarkoittaa ruohoa. Nämä kusat menivät väijyksiin puskien ja ruohon sekaan odottaen ja tarkkaillen mahdollisten vihollisninjojen yrityksiä hyökkiä linnoihin sun muihin.

Aseistus

Ninjojen aseet olivat helppoja kätkeä, käyttää ja kuljettaa, tämä siitä syystä, että ninjat saattoivat matkustaa pitkiä matkoja valepuvuissa. Tunnetuin ninja-ase olisi varmaankin "Ninjato" eli Ninja-miekka, nämä miekat olivat samuraiden käyttämiä pitkiä miekkoja lyhykäisempiä ja lähes suorateräisiä. Näitä miekkoja käytetiin ilmeisesti enimmäkseen jollain tietyllä ajanjaksolla, ja hiipuivat vähäksi aikaa sen jälkeen, mutta ninjat ottivat ne käyttöön uudelleen, koska ne sopivat heille paremmin kuin pidemmät miekat, joita samurait käyttivät. Silti koko miekka "ninjato" saattaa olla vain myytti. On myös mahdollista että "Ninja-to" on vain kutsumanimi "Choku-to" miekalle, joka on todeistettavasti ollut olemassa, toisin kuin Ninja-to, joita ei mistään ole löytynyt.

Toinen mahdollisesti ninjojen käyttämä ase saattoi olla kävelykeppiin kätketty miekka nimeltä "Shikomi zue". Tätä miekkaa käytettiin myös muiden, kuten joidenkin munkkien ja samuraiden toimesta.

Seuraavaksi vaikka "Kusari Kama", joka on sirppi josta lähtee ketju ja ketjun päässä on pieni paino.

"Shuriken", metallinen heittotähti, joita oli erikokoisia.

Kusari Fundo, jälleen ketjuase jonka molemmissa päissä on painot.

Ja on myös kaikenlaisia keppejä pitkästä Bo:sta lyhyeen Jo:hon.

Yksi myös yleisesti ninjoihin liitettävä ase on Kunai, tätä on hieman hankalempi kuvailla.. pitkulaisen timantin muotoinen veitsen kaltainen teräase, joka soveltui myös heitettäväksi, sitä saatettiin käyttää myös eräänlaisena lapiona.

Sitten oli erilaisia kynsiä esimerkiksi kämmenpuolella, jotka helpottivat kiipeilyn oheessa vihollisen lyömistä. Näitähän riittää, ninjat osasivat käyttää hyvin laajaa asevalikoimaa.

Arvonimitykset

Ninjojen klaaneissa ylimpänä oli "Jonin" arvonimen omaavat, jotka toimivat johtajina alemmille luokille. Sen jälkeen tulee "Chunin" välittäjät jotka keräsivät ninjoille toimeksiantoja ja hoitivat maksupuolet. Alimpana olivat "Genin" eli kenttäninjat.

Loppu päätelmä ninjoista

Ninjoista on hyvin hankala löytää tietoa, ja vielä hankalampi löytää paikkaansa pitävää tietoa. Tämän olen vain kerännyt löytämistäni tiedoista, ja koittanut kirjoittaa vielä kaikista lähteistä yhteenvedon, jotta asia olisi mahdollisimman oikeanmukaista.

Mutta näistä tiedoista jota olen saanut kerättyä, saattaa päätellä, että ninjat olivat kauttaaltaan pahoja murhaajia, mutta tämä riippuu aikalailla siitä miltä kannalta asiaa tarkastelee. Varmaankin ylimysten ja heidän sotureidensa mielestä ninjat olivatkin rasittavia murhaajia, mutta niiden mielestä joiden puolella ninjat taistelivat he olivat vallan mainioita ihmisiä.
Ja ninjojen salamyhkäisyyden, suhteellisen hiljaisen elonsa ja legendojen takia heistä tehdyt merkinnät koskevat enimmäkseen murhia ja vastaavia tekoja joita he toimittivat, mutta kukapa tietää millainen oli ninjojen ns. oma kansa ja heidän elonsa.













Lähde: http://www.cisl.ie/mars/rory/ninja.htm
http://www.illuminatedlantern.com/cinema/features/ninja.html
http://hkkk.fi/~serita/opetus/kultosio/kulttuuri01/ninjutsu.htm
http://swordforum.com/sfu/primer/ninjasword.html