Aloitus.Samurai.Bushido.Aseita.Haarniskat.Kuuluisuuksia.Historiaa.Sanasto.Ajankohtaista.Galleria.Vieraskirja
Bushidô on koodi jota
samuraiden tuli noudattaa hyvinkin kirjaimellisesti. Suomennettuna Bushidô tarkoittaa "Soturin Tietä".
Bushidôn tunteminen auttaa ymmärtämään japanilaista kulttuuria, sillä se on luotu noiden koodin elämäntapaohjeiden mukaan.
Bushidô ei ollut kirjoitettu laki, vaan sydämellä ymmärrettävä moraali, joka kulki isältä pojalle.
Bushidôn 9 perusideaa olivat: oikeamielisyys, rohkeus, hyvyys, säälintunne, kohteliaisuus, vilpittömyys, kunnia,
uskollisuus ja itsehillintä. Näitä 9 perusideaa hyödyntäen jokapäiväisestä elämästä tulee mieluisampi
ei ainoastaan niitä noudattaville vaan myös niille jotka ovat hänen kanssaan tekemisissä.
Bushidôn alkujuuret on jäljitetty feodaaliajan alkupuolelle, mutta se oli varmaan käytössä jo sitä aikaisemmin.
Virallisen muotonsa bushidô sai rauhaisalla Tokugawa-kaudella 1600 - 1867.
Nitoben sanojen mukaan bushidô on alkanut buddhalaisuuden, shintolaisuuden ja kungfutselaisuuden sekoituksesta.
Buddhalaisuudesta tulee tyyni luottamus kohtaloon, hiljainen alistuminen väistämättömään, mielentyyneys vaaran
tai onnettomuuden uhatessa, elämän halveksunta ja ystävällinen suhtautuminen kuolemaan.
Shintolaisuudesta juontuu uskollisuus hallitsijaa kohtaan sekä esi-isien ja vanhempien kunnioitus.
Bushidôlle antoisin on Kungfutse, jonka oppi kertoo viidestä perussuhteesta hallitsija-alamainen, isä-poika,
vanhempi-nuorempi veli, mies-vaimo ja ystävä-ystävä. Nämä kertoivat tarkoin jokaisen ihmisen velvollisuudet toisia kohtaan.
Koska samurait kantoivat suurta vastuuta ja mahtia, bushidô auttoi pitämään heidät aisoissa,
kertoen heille miten tulee käyttäytyä.
Timo Klemola kertoo kirjassaan kuinka Tokugawan rauhaisat ajat olivat kestäneet sata vuotta samuraiden elämäntehtävä
(taisteleminen) alkoi hämärtyä, näihin aikoihin alkoi ilmestymään useita kirjoja koskien bushidôa tarkoituksena
kohottaa samuraiden laskenutta moraalia.
Näiden aikojen seurakusena samuraista tuli Japanin historian vaikuttava yhteiskuntaluokka,
joiden elämäntyylissä yhdistyivät kaksi puolta, miekka ja kirsikankukka, sotaisuus ja kaunosieluisuus.
Bushidôssa herättää yleistä hämmästystä seuraava lause, jolla daimyo Mitsukuni (1628 - 1700)
ohjasti aikalaisiaan "Hänen joka todella arvostaa oikeamielisyyttä, pitäisi tietää häpeän todellinen merkitys,
ja pitäisi jopa oman henkensä vaarantaen pidättäytyä niistä asioista, joita hänen ei pitäisi tehdä."
Oikeamielinen henkilö on se, joka välttää tekoja, jotka aiheuttavat häpeää ja tekee sen, mikä on tehtävä.
Kuolemankaan edessä ei pidä perääntyä askeltakaan, vaan täytyy kunnioittaa giriä,
oikeudenmukaisuutta eli velvollisuutta bushidôa kohtaan. Samurait, eivät kääntäneet selkäänsä
vihollisilleen vaikka se olisi tarkoittanut kuolemaa. Tästä lausahduksesta pidän erityisesti
jonka Miton daimyo on sanonut: "On helppoa juosta ylivoimaa vastaan tullakseen teurastetuksi,
mutta todellista rohkeutta on uskaltaa elää silloin, kun on oikein elää ja kuolla vain, kun on
oikein kuolla." Toisin sanoen, kuolla voit milloin vain mutta eläminen vaatii rohkeutta.
1100-luvulla säädettiin sodankäynnin etiketti: Jos vastustaja häviölle jäätyään ei osoittautunut
joko arvoltaan tai taidoiltaan vahvempansa veroiseksi, ei pisaraakaan verta saanut vuodattaa.
Esimerkiksi Sumanouran taistelussa vuonna 1184 kuuluisa soturi, Kumagaye joutui vastoin tahtoaan
tappamaan nuoren pojan, jottei tämä olisi joutunut jonkun alempiarvoisen surmaamaksi.
Kerrotaan että sodan jälkeen Kumagaye ryhtyi papiksi ja vietti loppuelämänsä pyhiinvaellusta,
kääntämättä koskaan selkäänsä länteen, missä armahdus odottaa. Japanilaisessa taiteessa
on kuvaus tästä vanhasta soturista, joka pappina ratsastaa lehmän selässä väärinpäin, länteen katsoen.
Kohteliaisuutta ei pidä toteuttaa vain hyvien tapojen loukkaamisen pelossa,
silloin se on varsin heikko hyve. Kohteliaisuudella, sanan täydessä merkityksessä
on suuremmat vaatimukset. Sen tulisi olla ulkoinen merkki sympatiasta toisten tunteita kohtaan.
Nitobe antaa esimerkin, jossa seisot kuumana päivänä ulkona ilman varjoa tai hattua.
Joku tuttava pysähtyy juttelemaan kanssasi ja ottaa päivänvarjonsa päältään seistäkseen kanssasi
kuumottavassa paisteessa. Teon tarkoitus on viestittää seuraavaa ajatusta: "Sinä seisot kuumassa paisteessa.
Tunnen sympatiaa sinua kohtaan ja ottaisin sinut mielelläni varjoni alle, jos se vain olisi tarpeeksi suuri
tai jos olisimme tarpeeksi läheisiä tuttavia. Koska en voi varjostaa sinua, jaan epämukavan olon kanssasi."
"Samurain sana on rautaa lujempi" Bushi no ichi-gon (Samurain sana).
Tämä oli yleisessä käsityksessä samuraiden aikaan. Valehtelua pidettiin pelkurimaisena.
Suuria sopimuksia tehtiin ja lupauksia annettiin kirjoittamatta mitään ylös,
pelkkä Bushi no ichi-gon, kelpasi sopimuksen sinetöimiseksi. Mutta käytössä oli myös kyo-rei,
joka tarkoitti totuuden uhraamista kohteliaisuuden nimissä. Länsimaissa tunnettu nimellä "valkoiset valheet".
Kasvojen menettämisen pelko oli niin suuri, että se saattoi saada jopa sairaalloisen luonteen.
Nitoben mukaan kunnian tähden tehtiin tekoja, joille bushidôn laki ei myönnä minkäänlaista oikeutusta.
Varsin uskomaton on kertomus kansalaisesta, joka huomautti samuraille, että tämän selässä hyppelee kirppu, ja
joutui saman tien tämän soturin miekan lävistämäksi. Syynä tähän oli se, että kirput ovat eläimistä ravintonsa
saavia loisia ja oli anteeksiantamaton loukkaus rinnastaa ylhäinen soturi ja eläin. Vastaavien tarinoiden
liikkeellä olo Nitoben mielestä todistaa, että samuraiden kunniantunto johti joskus liiallisuuksiin ja
samuraille oli kehittynyt hyvin voimakas häpeän tunne.
Mutta turhasta loukkaantumista pidettiin naurettavana ja kärsivällisyyttä todellisena hyveenä.
Tässä kolme lausuntaa 1500-luvun lopun kolmelta suurmieheltä:
Oda Nobunaga sanoo: "Tapan satakielen, ellei se laula."
Toyotomi Hideyoshi puolestaan lausuu: "Pakotan sen laulamaan minulle."
Tokugawa Ieyasu virkkoo: "Odotan, kunnes se avaa suunsa."
Sanoisin, että Tokugawa Ieyasu vei näistä lausunnoista pisteet ja kunnian itselleen.
Liiallisuuksiin menevä nöyristelykään herraansa kohtaan ei ollut hyväksi,
mikäli samurain herra teki päätöksen, jossa samurai huomasi virheen,
hänen ei tullut totella sitä omatuntoaan vastaan, vaan kertoa herralleen virheestä.
Nämä tosin joskus johtivat herran närkästykseen ja uskollisuuttaan osoittaakseen,
samurain itsemurhaan eli seppukuun. Virheistä huomauttaminen ylempiarvoisille
loukkaamatta on helpommin sanottu kuin tehty.
Tunteiden näyttäminen oli samuraiden keskuudessa epämiehekästä,
kasvoilla ei saanut näkyä minkäänlaisia tunteita.
Itsehillinnän äärimmäisenä osoituksena oli seppuku, jossa vatsan leikkaaminen auki,
perustui vanhaan anatomiseen uskomukseen, että ihmisen sielu ja tunteet sijaitsevat alavatsassa:
"Avaan sieluni kodin ja näytän sinulle millainen se on. Katso itse, onko se likainen vai puhdas."
Se ei ollut vain itsemurhaprosessi, se oli laillinen seremonia, se oli keino, jolla soturi pystyi
sovittamaan rikoksensa, pyytämään anteeksi virheitään, välttämään vangiksi joutumisen häpeän,
osoittamaan lojaalisuutensa isännälleen tai todistamaan vilpittömyytensä. 1600-luvulla seppuku
kiellettiin ja siitä tuli rangaistusmuoto samurailuokalle.
Lähde: Inazo Nitoben : Bushidô, the Soul of Japan
Timo Klemola : Zen-Karate